perjantai 30. marraskuuta 2012

Vadelmavenepakolainen (Tampereen Teatteri)

Vadelmavenepakolainen (Tampereen Teatteri)

Romaanin käsikirjoitus: Miika Nousiainen
Sovitus ja ohjaus: Pentti Kotkaniemi
Lavastus ja puvut: Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu: Sami Räty
Äänisuunnittelu: Jouni Koskinen
Musikantti: Jukka Hänninen / Arto Piispanen
Rooleissa: Miska Kaukonen, Risto Korhonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kai Bäckström, Linda Wiklund

Ensi-ilta: 29.11.2012 päänäyttämöllä
Kesto: 2h 30min

Miska Kaukonen / Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Taustatietoa esityksestä:  Mikko Virtanen haluaisi olla ahdistuneen suomalaisen miehen sijaan avoin ja ulospäin suuntautunut ruotsalainen mies. Niinpä hänestä tulee mutkien kautta Mikael Andersson. Näytelmä perustuu Miika Nousiaisen hauskaan romaaniin Vadelmavenepakolainen (2007). Odotin hauskaa ja hyvää esitystä. Sellaisen myös sain!

Roolisuoritukset: Selkeästi pääosassa oli Mikko Virtanen ja hänen roolissaan taituroi Miska Kaukonen. Upeaa työtä häneltä! Mikko Virtanen oli koko esityksen ajan lavalla ja repliikkejä oli valtavasti. Välillä jopa tuntui siltä että esitys olisi ollut monologia. Hienosti Kaukonen selviytyi niistä. Vain kerran tarvittiin kuiskaajan apua ja silloinkin Kaukonen käytti tilanteen hienosti edukseen. Sopi todella hyvin rooliinsa!
Muina taitureina esityksessä olivat Risto Korhonen, Ville Majamaa, Elisa Piispanen, Kai Bäckström ja Linda Wiklund. Korhosella oli 15 roolihahmoa esitettävänä. Parhaiten näistä mieleen jäi kissa, Mikael Andersson, Lasse Pöysti ja poikavauva Olof. Taustalla vilahtanut Thaimaalainen temppelitanssijatar oli myös todella upea. Osasin odottaa Korhoselta hienoa suoritusta enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa.
Ville Majamaa erottui joukosta edukseen. Hänen rooleistaan parhaiten mieleen jäivät pappi, tyttövauva Astrid ja isä. Majamaa osaa käyttää hienosti ääntään ja saa hienoja sävyjä eri hahmoihin. Majamaa ja Korhonen olivat loistava esittäessään vauvoja. OnePiece asut päällä molemmilla. Mahtava näky!
Elisa Piispanen oli pienemmissä rooleissa, mutta mieleen jäi etenkin äiti, Stina Larsson ja Marie Perssonin roolit. Kai Bäckström tekee monia rooleja ruotsalaisista lapsista, hirveen ja kätilöön saakka. Hirvi oli hauska ilmestys! Linda Wiklund opiskelee Teatterikorkeakoulussa neljättä vuotta näyttelijäksi. Hänen rooleistaan isoin jäi parhaiten mieleen eli Maria. Mikko Virtasen itselleen etsimä ruotsalainen nainen löytyi Mariasta. Henkilöhahmojen vaihdot sujuivat kaikilta osin hyvin ja oli hauskaa kun esityksessä oli niin paljon hahmoja. Hyvät roolijaot!


Linda Wiklund, Miska Kaukonen ja Risto Korhonen / Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Lavastus, puvut, musiikki: Esityksen lavastus toimi tosi hyvin! Sopi ruotsalaiseen teemaan ja seiniltä oli hauska bongailla erilaisia Ruotsiin liittyviä asioita. Pienemmät liikuteltavat lavasteet toimivat hyvin. Erityisesti joulukuusi jäi mukavasti mieleen. Puvut olivat hyvät. Kaikilla muilla näyttelijöillä paitsi Kaukosella oli paljon nopeita vaihtoja esityksen aikana. Puvut erosivat hyvin toisistaan ja hahmot erottuivat. Ilmeisesti olivat myös helppo pukea ja riisua. Asuista parhaiten mieleen jäi mm. kissa, thaimaalainen temppelitanssijatar, tyttövauva Astrid ja poikavauva Olof. Musiikki oli hauskasti toteutettu, kun koko esityksen ajan lavan reunassa istui musikantti. Yhteislauluissa soi mukavasti haitari. Kokonaisuutena tekninen puoli oli toteutettu hyvin.

Erityisesti mieleenjäänyttä: Esityksen alussa ollut alkulaulu ruotsiksi! Todella hauska startti esitykselle. Onneksi käsiohjelman takakannessa oli sanat. Ulkoa en olisi osannut laulaa Du gamla, du fria kappaletta. Roolivaihdot esityksen aikana olivat hyviä ja niitä tapahtuikin paljon. Hahmoja esityksessä oli yhteensä 60. Tekstissä paljon hauskoja yksityiskohtia. Stereotypioille naurettiin paljon. Parhaimpina kohtauksina mieleen jäivät ainakin miesten kokkikerho, kissa, työpaikan palaveri, Mikael Anderssonin koulu, vauvojen touhut, joulutontut ja joulun viettäminen. Toimiva kokonaisuus!

Muita huomioita: Käsiohjelmassa oli hyvin esitelty työryhmän lisäksi lyhyesti Ruotsin kulttuuria, lehtiä, politiikkaa, ruotsalaisuuden merkkejä ja muualta tulleita juttuja, jotka kaikki liittyivät esitykseen. Nauraa sai kunnolla! Suosittelen kaikille jotka kaipaavat hauskuutta iltoihinsa, haluavat tutustua ruotsalaisiin ja suomalaisiin liittyyviin stereotypioihin huumorin keinoin tai ihan kenelle vain!

Olin katsomassa 29.11.2012 (ensi-ilta).

Esitys saa arvosanan: 9-


Kai Bäckström, Ville Majamaa, Linda Wiklund, Risto Korhonen ja Elisa Piispanen, takana Miska Kaukonen / Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

1 kommentti:

  1. Aika lailla samaa mieltä olen. Etenkin Korhosen muuntautumiskyky itsemurhakandidaatista kissaksi, temppelitanssijattareksi ja vauvaksi teki vaikutuksen. Respektit myös Miska Kaukoselle, parituntisessa esityksessä on melkoinen kannatteleminen mutta loistavasti sujui.

    VastaaPoista