perjantai 12. lokakuuta 2012

Alkuesittely

Tervehdys kaikille!

Astuin tänään blogien ihmeelliseen maailmaan. Alun alkaen olin päättänyt olla kirjoittamatta blogia, mutta useammalta taholta tulleiden kannustusten vuoksi päätin aloittaa. Tänne olen suunnitellut kirjoittavani teatteriarvosteluja, mahdollisia haastatteluja ja vähän kaikkea mikä liittyy teatteriin. Välillä joukkoon saattaa eksyä muutakin kuten musiikkiin tai elokuviin liittyviä kirjoituksia.

Tämä on lähinnä testikirjoitus, jotta pääsisin paremmin perille mitä kaikkea täällä voi oikein tehdä! Kiireellisistä ajoista johtuen voi mennä hetki ennen kuin blogi (ja kirjoittaja) pääsee täyteen vauhtiinsa.

Blogin nimi Teatterin alivuokralainen on osuva paristakin syystä. Syy siihen miksi rakastan teatteria on Tampereen Teatterissa syksystä 2003 vuoden 2010 kevääseen pyörinyt Alivuokralainen. Näytelmän nähtyäni ei ollut enään paluuta elämään ilman teatteria.
Nykyään käyn teatterissa aika usein. Etenkin tämä syksy on ollut teatterissa käyntejä täynnä ja sen takia myös alivuokralainen kuvastaa hauskasti teatterissa vierailujani.

Asun Tampereella joten lähes kaikki näkemäni näytelmät on esitetty Tampereella. Tampereen Teatterissa olen ollut hyvin aktiivinen kävijä vuoden 2009 keväästä alkaen. Suurin osa tänne tulevista arvosteluista ja ehkä haastatteluistakin liittyy jollain tapaa Tampereen Teatteriin.
Muilla paikkakunnilla en ole teatteria kerennyt paljoa katsomaan, mutta toivottavasti tämä tilanne korjaantuu ajan myötä.
Olen lukiossa viimeistä vuottaan opiskeleva abiturientti. Harrastan kitaran sekä basson soittoa teatterissa käynnin lisäksi.

Lisää tekstiä sitten vähän myöhemmin! Arvostelujakin aika varmasti luvassa lähiviikkoina...


2 kommenttia: